#16 Niin mikä estepelko?

Ajattelin kirjoittaa tästä asiasta josta moni ei varmaan tiedä nimittäin estepelostani.
Kun olin hevoskoulussa Asikkalassa, sain harrasteohjaajan paperit hieman vaikeemman kautta. En nimittäin todellakaan ollut hyvä ratsastaja ja estetunnit olivat hyvin vähäisiä joten pelkäsin esteitä kuollakseni. Asiaan ei tietty auttanut koulun opetushevoset joilla hypättiin kerran pari vuoteen juuri ennen estenäyttöjä. Muistan kuinka tipuin jo pelkästään selästä sen takia, kun tultiin kaarteeseen ja painoni oli liikaa ulkojalalla. Monen tippumisen kautta sain kiuitenkin näytöt läpi, ensimmäinen näyttö arvosanalla 1 (ei vaikuttanut harrasteohjaajan papereihin) ja toinen näyttö arvosanalla 2.

Tämän esteen jälkeen tuli kaarre vasemmalle jonka aikana tipuin

Näytöstä hirvittävän kauhea 80cm okseri

Koulusta valmistuttuani v.2012 jätin hevosharrastuksen kokonaan. Mitä nyt kaverin kanssa yksi kesä käytiin vuokraamassa heppoja sileäntyöskentelyyn.
Vuosi sitten innostuin aloittamaan taas ratsastuksen, kun kuulin, että Juvalla on yksi talli, jossa järkätään ihan kisojakin. Kävin kaverini kanssa ensiksi samalla tunnilla ja vannoin jo silloin, että esteitä minä en hyppää estekammoni takia. Kuitenkin eräänä päivänä minua vastaan "salailtiin" ja meillä olikin estetunti. Sain tallin luottohepan alleni ja hyppäsin korkeintaan 40cm esteitä ja nekin tuntu jo aivan hirveeltä.

kyseiseltä estetunnilta

Pikkuhiljaa tunneilla käydessäni opettaja pisti minut hyppäämään korkeempaa estettä ja sain pikkuhiljaa lisää itseluottamusta ratsastukseeni. Kävin myös yhdet kisat niin, että menin vaan pelkästään yhden koululuokan. Sillon ihailin nykyistä hyvää ystävääni A:ta joka hyppäsi kisoissa 80cm ja reenasi myös 100cm esteitä. Ajattelin, että jospa minäkin olisin yhtä hyvä joku kaunis päivä.

Läpimurto taisi tulla silloin, kun luottoheppa otettiin multa pois ja "jouduin" menemään Risto-ruunalla joka oli jo kerran minut pukittanut selästä alas koulutunnilla. Olimme kolmestaan kavereideni kanssa estetunnilla ja opettaja nosti minulle esteen 80cm jotta pappa alkaisi jo oikeasti hyppäämään. En tippunut ja fiilis oli hyvä.
Toisen kerran sain opettajan uuden hepan alleni jolla en ollut koskaan ratsastanut ja minut laitettiin hyppäämään esteitä tällä. Silloin hyppäsin ekan kerran elämässäni 90cm ja olin aika hämmentynyt korkeudesta.

Ratsastus jäi vähäksi aikaan, kun tuntui ettei minulle ollu reenikaveria, koska eräs heppa myytiin eläkekotiin jolla olin jo yhdessä valmennuksessakin käynyt.

Kun ostin Dinan, tuntuu, että kehitys on mennyt vaan ylöspäin. Luottamus kasvanut vaan enemmän, kun tamma hyppää jokaisen esteen mitä eteen laitetaan. Aloimme käymään myös A:n kanssa samoilla tunneilla ja tietenkin hyppäämme samoilla korkeuksilla. Pelko taisi hävitä siinä vaiheessa kokonaan, kun hyppäsin ensimmäisen 100cm Dinan kanssa. Mutta tosiaan nämä tippumiset eivät onneksi ole asiaa haitannut, koska nyt tuntuu, että muuta ei tekisikään, kun hyppäisi esteitä.

100cm

Haluankin sanoa erittäin suuret kiitokset mahtavalle opettajalleni Rosalle, joka on pistänyt hyppäämään, mitä eteen laitetaan ja ei ole antanut vaihtoehtoja mihinkään. Minulle sopinut oikein hyvin tämä vaativa opetustyyli, koska eihän sitä muuten olisi mitään oppinut! Jatkakaamme samaan malliin ja kahotaan missä sitä ollaan taas vuoden päästä :)